Vuoden 2018 parhaat palat

joulukuuta 29, 2018


Jos tästä vuodesta pitäisi mainita yksi mieleen päällimmäisenä jäänyt asia, se olisi ilmastonmuutos. Ilmastonmuutoksesta on keskusteltu enemmän kuin koskaan, ja se on vaikuttanut paljon myös omiin ajatuksiin. Olen arvioinut omia kulutusvalintojani kriittisemmin ja mm. jättänyt lentomatkat tänä vuonna väliin keskittyen sen sijaan lähimatkailuun. Miehen kanssa käytiinkin tänä vuonna ekaa kertaa koskaan Lapissa ja Pietarissa. Innostuimme myös vaellus- ja telttailuharrastuksesta, joka ainakin näin ensimmäisenä harrastusvuonna oli tosi mielekäs vaihtoehto kauemmas suuntautuvalle matkailulle. Luontoretkeily jäikin mieleen yhtenä tämän vuoden parhaimmista muistoista, ja innolla odotamme jo kevättä ja uusia retkiä!

Osittain ilmastonmuutoksen vuoksi olen tänä vuonna myös miettinyt, miten minä voin olla tekemässä tästä maailmasta parempaa paikkaa - oli sitten kyse ihmisistä, elämistä tai luonnon monimuotoisuudesta. Omilla arkipäivän teoillaan jokainen voi vaikuttaa. Vaikka tämä blogi alun perin syntyikin rakkaudesta ruokaan, liittyy sen olemassaolon tarkoitus myös vahvasti ajatukseen paremmasta maailmasta. Jos edes joku saa blogini kautta inspiraatiota eettisempään ja ekologisempaan ruokaan, on sillä jo aika paljon merkitystä.

Päivitystahtini on tainnut tänä vuonna vähän hidastua töiden ja muiden projektien vuoksi, mutta toivottavasti jaksatte seurata vähän hitaammassakin tahdissa päivittyvää blogia. ❤ Näin vuoden päätteeksi tsekkasin hiukan tilastoja Google Analyticsista, joten tässä vielä muutama top 5 tämän vuoden suosikeista. Löytyykö teidän omat suosikit listoilta? 😊 Näiden myötä toivotan hyvää ja entistä parempaa uutta vuotta 2019 kaikille!



Vuoden 2018 suosituimmat reseptit


  1. Mansikkakakku ja vegaaninen kakkupohja
  2. Vegaaninen pannukakku
  3. Salmiakki-porkkanamuffinit
  4. Sitruunainen nyhtökaurapasta
  5. Kesäkurpitsa-linssivuoka


Omat suosikit vuoden 2018 resepteistä


  1. Välimeren tofukiusaus Tämä varsin yksinkertainen mutta maukas ruoka on löytänyt paikkansa yhdeksi vakioarkiruoaksi meidän keittiössämme. Myös äitini ja sisarukseni kokkailevat Välimeren tofukiusausta. 
  2. Maapähkinävoi-keksijäätelö Tarvitseekohan tätä oikeastaan enempää perustellakaan. 😀
  3. Nyhtökaura-nuudelisalaatti maapähkinäkastikkeella Raikas mutta ruokaisa vietnamilaistyylinen salaatti maapähkinävoista valmistetulla kastikkeella on aivan ihanaa.
  4. Suppilovahverotahna Jos rakastat sieniä, varmasti rakastat myös tätä tahnaa!
  5. Tomaatti-basilikapasta Harvoin syön valkoista vehnäpastaa etenkään ilman proteiinipitoista lisäkettä. Mutta kun haluan herkutella pastalla, saatan hyvinkin valmistaa tätä. Ruokaan käytetään tomaatteja, jotka paahtuvat uunissa herkullisiksi.

Koko blogin suosituimmat reseptit vuonna 2018


  1. Mutakakku
  2. Mustikkamarmoroitu juustokakku
  3. Britakakku
  4. Gruusialainen kaalilaatikko
  5. Vegekoftat currykastikkeessa








Saatat pitää näistä

0 kommenttia