Nyhtökauralla täytetyt kesäkurpitsat

elokuuta 14, 2018

Vegaaniset nyhtökauralla täytetyt kesäkurpitsat ovat maukasta, värikästä ja terveellistä ruokaa!



Tein vähän aikaa sitten kahteenkin otteeseen lettuja nyhtökauratäytteellä, johon resepti löytyy K-Ruoasta. Kyseessä on tosi kiva täyte, johon kaprikset tuovat kivasti särmää. En ollutkaan muistanut ostaa kapriksia aikoihin, vaikka pidän niistä kyllä - niin kuin monista muistakin suolaisista ja/tai etikkaisista säilykejutuista. 😋 Nyhtökauratäyte oli oikein hyvää, joten kokeilkaa ihmeessä tekin noita lettuja! Nyt kun edullisista kesäkurpitsoista piti keksiä ruokaa, niin tulipa mieleen soveltaa samaa täytettä niihin. Ja sehän toimi oikein hyvin!

Täytteeseen käytetään tomaatin makuista nyhtökauraa, joka on loistotuote ja löytää tiensä ostoskoriini melkeinpä joka viikko. Kyseinen nyhtisversio on hyvää ihan sellaisenaan, ilman maustamista - ellei nyt pippuria vähän halua rouhaista. Kätevä tuote esim. salaatteihin ja leivän päälle, jos ei jaksa kokata sen kummemmin.

Tein pieniä muutoksia alkuperäiseen nyhtökauratäytteen reseptiin, mutta idea hyvin pitkälti siis K-Ruoasta. Tulipa muuten mieleen, että paprikatkin ovat tähän aikaan vuodesta niin edullisia, että tämän tyyppinen täyte sopisi hyvin myös niihin! Silloin täytteeseen voisi laittaa paprikan sijaan enemmän kesäkurpitsaa.

Usein täytettyjen kesäkurpitsojen pinnalle laitetaan juustoraastetta, ja tässä vegaanisessa versiossa "juusto" valmistetaan kaurakermasta ja ravintohiivahiutaleista. Kuten huomaat kuvista, se ottaa kivasti väriäkin uunissa ja maistuu ainakin omasta mielestäni paremmilta kuin valmiit vegaaniset juustot.



Nyhtökauralla täytetyt kesäkurpitsat

(4 annosta)

2 (800-900 g) kesäkurpitsaa
1 (100 g) sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 (200 g) punainen paprika
1 pkt (240 g) Nyhtökauraa, tomaatti
1 rkl öljyä
2 rkl kapriksia
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1 tl pizzamaustetta

Pinnalle

1 dl kaurakermaa (esim. Pirkka ja Planti ovat sopivan paksuja)
2 rkl ravintohiivahiutaleita
ripaus suolaa


  1. Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa ja koverra sisus pois lusikan avulla. Hienonna sisus täytettä varten. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuutioi paprika. Leikkaa nyhtökauran isoimpia paloja tarvittaessa vähän pienemmiksi.
  2. Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipulia ja valkosipulia heti. Lisää kesäkurpitsan sisus ja paprika. Jatka paistamista, kunnes kesäkurpitsan sisuksen (joka on aika vetistä) ylimääräinen neste on haihtunut. Sekoita joukkoon vielä nyhtökaura, kaprikset ja mausteet.
  3. Aseta kesäkurpitsat uunivuokaan ja jaa nyhtökauratäyte niihin. Sekoita pinnalle tulevan kaurakermaseoksen ainekset keskenään ja lusikoi täytteen pinnalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Täytetyt kesäkurpitsat maistuvat salaatin ja leivän kanssa.


Saatat pitää näistä

0 kommenttia