Punajuurifalafelit

by - helmikuuta 01, 2018

Klassiset falafelit saavat upean värin ja mehevyyttä punajuuresta.




Falafelit ovat niiiin hyviä! Kotitekoiset falafelit eivät rehellisesti sanottuna ole kovin pikaruokaa, vaikka monissa ravintoloissa niitä tarjotaan pikaruokamaiseen tapaan. Itse tekemälläkin falafeleista kuitenkin saa tosi hyviä, joten hyvä idea on esimerkiksi kokkailla niitä ja kaveriksi sopivia mezejä porukalla.

Autenttiset falafelit valmistetaan kuvatuista kikherneistä, jotka ensin liotetaan mutta ei keitetä. Monesti falafelohjeissa näkyy käytettävän säilykekikherneitä, joista tulee kyllä hyviä pyöryköitä ja pihvejä, mutta oikeita falafeleja ne eivät kuitenkaan vastaa. Suomessa autenttiseen tapaan tehtyjä falafeleja saa esimerkiksi Fafa´s-ravintoloista. Niissä on tietyllä tavalla rouheinen rakenne, jota ei säilötyistä tai itse keitetyistä kikherneistä saa aikaan.

Falafeltaikinaa varten tarvitaan monitoimikone, jolla saat liotetut kikherneet ja muut ainekset surautettua sopivaksi massaksi. Pienemmän määrän olen joskus tehnyt myös sauvasekoittimella, mutta duuni on varsin raskas sauvasekoittimelle (ja sinulle), joten lähtökohtaisesti en sitä suosittele. Myös lihamylly, tuo joka kasvisruokakokin ykkösvaruste, sopii hommaan hyvin. Joskus vanhempieni luona vedimme massan sähkökäyttöisen lihamyllyn läpi kahteen kertaan, ja hyvin pelitti.

Sovelsin perinteistä falafelohjetta sen verran, että lisäsin joukkoon vähän tuoretta punajuurta. Mehukas punajuuri antaa värin lisäksi falafeltaikinaan mehevyyttä. Käytin pohjana Jerusalem-keittokirjan falafelohjetta. Ohje todettiin mm. kuoromme pikkujoulukokkailuissa toimivaksi muuten, mutta mausteita piti lisätä mainittua enemmän. Samoin tein tälläkin kertaa. Jos tuntuu tuhlaukselta ostaa tuoreita yrttejä falafeltaikinaan, niin tähän sopivat hyvin myös huokeamman hintaiset pakastetut yrtit. Niitä löytää isommista ruokakaupoista pikkupaketteihin hienonnettuna. Kannattaa kokeilla!

Pakastaminen muuten sopii sekä valmiille falafeleille että raa'alle taikinalle. Kerralla voi paistaa isomman määrän falafeleja ja lämmittää myöhemmin uunissa. Ja jos ei jaksa paistaa kaikkea kerralla, voi raa'an taikinan pakastaa myöhempää käyttöä varten. Falafelit paistetaan perinteisesti uppopaistamalla, mutta ainakaan itse en kovasti tykkää lotrata isojen öljymäärien kanssa. Paistankin falafelit yleensä pannulla reippaassa öljyssä. Silloin yleensä litistän falafelpalloja hieman, jolloin ne kypsyvät paremmin. Öljyllä sivellyt falafelit voi paistaa myös uunissa. Se on kevyempi tapa, mutta tietysti pannulla paistaen lopputulos on herkullisempi.

Minulla oli suunnitelmissa nauttia falafelit pitaleipien täytteenä. En kuitenkaan jaksanut alkaa leivontapuuhiin ja kaupassa leipien kuituvertailu sai valitsemaan kaurarieskat pitaleipien sijaan. Lisäksi sekoitin nopean tzatzikin soijajogurtista (Planti on suosikkini!) ja ladoin rieskojen päälle salaattia ja avokadoa. Myös hummus ja tahinikastike sopisivat aivan ihanasti punajuurifalafelien kanssa.







Punajuurifalafelit

(noin 20 kpl*)

250 g kuivia kikherneitä
1 (80 g) sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl lehtipersiljaa hienonnettuna (itse laitoin tavallista)
1/2 dl korianteria hienonnettuna
1 tl juustokuminaa (jauhettua)
1 tl korianteria (jauhettua)
n. 1/2 tl cayannepippuria tai chiliä
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl leivinjauhetta
n.1 tl suolaa
n. 3 rkl vehnäjauhoja (tai tarvittaessa gluteenittomia jauhoja)
2 (250 g) punajuurta

Paistamiseen:
rypsiöljyä


  1. Laita kikherneet tilavaan kattilaan tai muuhun astiaan ja laske päälle reilusti kylmää vettä. Jätä likoamaan yön yli noin 12 tunniksi. Kaada sen jälkeen liotusvesi pois.
  2. Mittaa kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon. Käytä konetta, kunnes tuloksena on yhtenäistä massaa. Massan ei kuulu olla täysin sileää, mutta siinä ei myöskään kuulu olla isompia kikhernepaloja. Anna massan vetäytyä jääkaapissa ainakin puolen tunnin ajan, mieluummin vähän pidempäänkin.
  3. Muotoile massasta pieniä pyöryköitä ja litistä niitä hieman. Paista falafelit reilussa öljyssä paistinpannulla kohtalaisella lämmöllä. Varo käyttämästä liian kuumaa tehoa, jotta falafelit ehtivät kypsyä kunnolla. Vaihtoehtoisesti voit kypsentää falafelit myös 225-asteisessa uunissa. Sivele ne kevyesti öljyllä ja kypsennä noin 15-20 minuuttia. Punajuurifalafelien kanssa maistuvat perinteiset falafelien lisäkkeet, kuten tzatziki, hummus, tahinikastike, pitaleipä ja tabbouleh-salaatti.


Vinkki: Jos haluat tehdä tavallisia falafeleja, jätä punajuuri pois ja lisää sen sijaan taikinaan noin 3 rkl vettä. Vähennä hieman myös suolan määrää.

* En muistanut laskea falafelien lukumäärää, mutta about tämän verran niitä taisi tulla.

You May Also Like

0 kommenttia