Vegaaninen britakakku

by - kesäkuuta 06, 2017

Klassinen britakakku mansikoilla kuuluu erottamattomasti kesään! Tällä ohjeella ihana brita valmistuu vegaanisista aineksista.



Britakakun veganisointi on ollut to do -listallani pitkään. Jo kahtena edellisenä kesänä tein muutaman koeleipomuksen, joista ensimmäiset kosahtivat aika täydellisesti. Viime kesän versio pääsi jo melko lähelle toivottua lopputulosta. Annoin reseptin edelleen muhia talven yli seuraavaan seonkiin ja NYT voin vihdoin hehkuttaa, että vegaaninen britakakku on totta!

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan pitänyt onnistua jo aiemminkin, sillä lopullinen resepti muistuttaa varsin paljon alkuperäistä ei-vegaanista versiotaan. Ensimmäisissä versioissa lähdin merta edemmäs kalaan. Lopullisessa versiossa käytin pohjataikinassa kananmunankeltuaisten tilalla Alpro Go On soijarahkaa, voin vaihdoin simppelisti margariiniin ja maidon kasvimaitoon. Marenkiosassa on kikhernelientä - mitäpäs muutakaan. :)

Lisäsin marenkiin hiukan ksantaania, joka on gluteenittomasta leivonnasta tuttu kiinteyttävä ainesosa. Kokeilin leipoa kakun myös ilman sitä, mutta tällöin marenkinvaahto jonkin verran lähti vetistymään ja sulamaan alapinnaltaan vetistäen samalla myös taikinaa. Toisaalta marengin pinnasta tuli ainakin omassa uunissani jonkin verran rapeampi. Tämä johtuu varmasti siitä, että ksantaanilla on kosteutta sitova vaikutus. Ksantaania sisältävä versio oli kuitenkin mielestäni selvästi parempi, joten ehdottomasti suosittelen käyttämään sitä. Voit ostaa ksantaania hyvin varustetuista ruokakaupoista. Eikä kannata pelätä purnukan jäävän käyttämättömäksi, sillä voit hyödyntää ksantaania myöhemmin vaikka sitruuna-marenkipiirakkaan tai veriappelsiini-marenkipiirakkaan!

Ksantaanilla vai ilman - valinta ei suinkaan ollut ainoa eikä pienin murheenkryyni marenkiosan suhteen. Jos rehellisesti sanotaan, meinasin jo jossain vaiheessa heittää pyyhkeen kehään. :) Sain kuvissa olevan kakun onnistumaan vanhempieni luona aivan täydellisesti, ja sen johdosta hihkuin ympäriinsä onnesta. Päätin vielä ihan varmuuden vuoksi testata kakkua omassakin uunissa, mutta silloin en enää päässytkään samaan lopputulokseen! Kun vanhempieni uunissa ja jopa mökillä ikivanhassa uunissa marengista tuli ihanan rapeaa (eli juuri sellaista kuin britassa kuuluu ollakin), sain omassa uunissa aikaiseksi epämääräistä nahkeaa ja sulanutta marenkia. Ihmettelin tätä aikani, kunnes hoksasin (tai oikeastaan mieheni hoksasi), että meillähän on kalusteisiin sijoitettu uuni, joka ei nähtävästi poista kosteutta paiston aikana yhtä tehokkaasti kuin ns. perinteiset liedet, joissa höyrynpoistoaukko on takaosassa. Useamman kokeilun seurauksena totesin parhaaksi tavaksi käyttää Rosenlew-uunissamme kiertoilmatoimintoa ja lisäksi raottaa luukkua paiston aikana reilun minuutin välein kosteuden poistamiseksi. Kannattaa siis ehdottomasti ottaa tämä huomioon, jos sinullakin on kalusteisiin sijoitettu uuni tai muuten epäilet uunisi höyrynpoistoa tehottomaksi. Totesin, että tälläkään kikalla marengista ei tullut yhtä rapeaa kuin vanhempieni uunissa, vaan ennemminkin pehmeää - mutta todellakin riittävän hyvää, että vegaanista britakakkua viitsii leipoa! Joka tapauksessa tämä on erinomainen oppitunti siitä, miten valtavasti uuneissa voi olla eroja.

Britakakku täytetään perinteisesti tuoreilla marjoilla. Tietysti myös hedelmiä voi käyttää talviaikaan. Halutessaan marjojen ja soijavispin lisäksi kakkuun voi laittaa myös raparperihilloketta. Ainakin minun suosikkibritani sisältää raparperihilloketta ja tuoreita mansikoita. Myös lemon curd -tyyppinen sitruunatahna sopisi oivasti. Siihen löydät ohjeen pavlovareseptini yhteydestä.

Summa summarum: Jos kokeilet britaa ensimmäistä kertaa tai teet sitä sinulle vieraassa uunissa, en ehkä uskalla suositella kokeilua esim. hetkeen, kun tapaat appivanhempasi ekaa kertaa ja haluat tehdä heihin vaikutuksen. 😅 Toivottavasti kuitenkin saat britakakun näillä vinkeilläni onnistumaan! Jätä myös ihmeessä kommenttia, millaisia havaintoja teet oman uunisi suhteen.







Vegaaninen britakakku
(10-12 annosta)

Pohja:
125 g margariinia (esim. tummansininen Keiju)
1 dl sokeria
1 dl Alpro Go On soijarahkaa 
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 dl kaura- tai soijamaitoa

Pinnalle:
1 dl säilykekikherneiden lientä (esim. Pirkka)
1 1/4 dl sokeria
1/2 tl ksantaania
1/2 dl mantelilastuja

Täyte:
1 prk (250 ml) Alpron soijavispiä
1 tl vaniljasokeria
n. 500 g tuoreita mansikoita tai muita marjoja
(raparperihillokettta)


1. Mittaa pohjataikinaa varten kulhoon margariini ja sokeri. Vaahdota seos sähkövatkaimella. Lisää soijarahka ja vatkaa tasaiseksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi kasvimaito. Älä enää turhaan sekoittele jauhojen lisäämisen jälkeen, ettei taikina sitkisty. Levitä pohjataikina tasaisesti leivinpaperin päälle syvälle uunipellille. Taikinaa ei tarvitse levittää ihan reunoille asti.
2, Mittaa kulhoon kikherneliemi marenkia varten. Vatkaa se sähkövatkaimella vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista muutama minuutti, kunnes vaahto on jämäkkää ja kiiltävää. Vaahdon kuuluu olla niin jämäkkää, että kulhon pystyy kääntämään ylösalaisin. Ripottele joukkoon ksantaani ja vatkaa vielä hetki, jotta se sekoittuu kunnolla vaahtoon. Tässä vaiheessa vaahto on entistäkin jäykempää.
3. Levitä marenkivaahto pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia, kunnes marenki on kullanruskeaa. (Huom! Jos sinulla on kalusteisiin sijoitettu uuni tai muuten epäilet uunisi poistavan höyryä vähän huonosti, toimi näin: Laske paistolämpötilaa noin 10 astetta ja käydä kiertoilmatoimintoa. Raota uunin luukkua reilun minuutin välein paiston aikana aina pariksi sekunniksi, jotta kosteutta pääse poistumaan uunista. Näin saat marengista rapeaa tai ainakin melko rapeaa. Kokemusteni perusteella joissain uuneissa marenki voi silti jäädä pehmeäksi.) Anna jäähtyä.
4. Vaahdota täytettä varten soijavispi. Mausta vaniljasokerilla. Paloittele mansikat sopiviksi paloiksi. Jätä muutama kaunis mansikka koristeeksi.
5. Leikkaa jäähtynyt pohja kahtia ja siirrä toinen puoli pohjaksi tarjoiluvadille. Levitä päälle raparperihilloke (halutessasi, ks. resepti alla), soijavispi ja mansikat. Nosta toinen puoli pohjasta kanneksi ja koristele vielä mansikoilla. Tarjoa heti.


Raparperihilloke
5 dl raparperipaloja
2 rkl vettä
1 dl sokeria

Mittaa raparperipalat ja vesi kattilaan. (Jos käytät pakastettua raparperia, lisää ne jäisenä kattilaan ja jätä vesi pois.) Kuumenna höyryäväksi. Sekoita joukkoon sokeri ja keitä 5-10 minuuttia, kunnes raparperi on soseutunut. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.






You May Also Like

8 kommenttia

  1. Näyttää hyvälle!
    Mulla on itseasiassa myös ollut britakakku työn alla :D ja voin sanoa, että tätä lukiessa kuulosti niin tutulta! Kokeilen yhden illan aikana kolme kertaa ja mikään ei onnisunut! Ekalla kerralla kaikki meni hyvin kunnes viimeminuuteilla marenki vain muuttui vedeksi..! Lievästi turhauttavaa. Mutta jos kokeilisin ensin turvallisesti tätä ohjetta ja sitten jatkaisin omaani niin ei ihan lähtisi usko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasinpas kirjoittaa taidokkaasti blogiosoitteenkin väärin :D josko nyt onnistuisi

      Poista
    2. Hauska kuulla, että sulla on ollut samanlaisia kokeiluja meneillään! Innolla jään odottelemaan, millaiseen ohjeeseen päädyt. :)

      Poista
  2. Ihanalta kuulostava resepti, jonka kokeilu on vain jäänyt... Nyt pitäisi ryhtyä toimeen kun mansikoita vielä vähän saa! Reseptissä käytetään uunipannua, tarkoitatko uunipeltiä vai millaista astiaa käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunipannu on se syvä uunipelti. Muutin termin tähän muotoon ohjeeseen, sillä et ole ainoa, joka on kysynyt. :) Ja onneksi britakakkuun voi käyttää hyvin muitakin marjoja kuin mansikoita tai vaikka sesongin hedelmiä! Mansikkabrita toki on se kaikkein paras. :)

      Poista
  3. En ymmärrä et miten tosta marengista saa rapean. Oon nyt kaks kertaa yrittäny ja kummallaki kerralla tuli vetelä, lässähtäny lätty. Ekalla kerralla en availlu uuninluukkua marenki lässähti jo uunissa, tokalla kerralla avasin uunia minuutin välein ja homma vaikutti jo lupaavalta, mutta kun otin sen uunista, se lässähti taas. En käsitä mikä tässä menee pieleen enkä viittis yrittää uudestaan ennen ku keksin mitä teen väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi kuulla, ettet ole saanut ohjetta toimimaan! Ehditkö lukea alustukseni reseptiin? Minullakin oli hankaluuksia oman uunini kanssa, kun taas toisessa uunissa paistaessa ei ollut mitään ongelmaa. Kokeilujeni perusteella tulin siihen päätelmään, että kaikissa uuneissa marengista ei taida tulla niin rapeaa kuin joissain toisissa ja paiston kanssa pitää muutenkin säätää availemalla luukkua vähän väliä - harmillista kyllä. Oman uunini kanssa havaitsin kuvailemasi kaltaisia ongelmia, kun en ensin tajunnut availla luukkua. Myös ksantaanin käyttö on olennaista. Uunit tosiaan on erilaisia, ja tämän reseptin kohdalla se taitaa korostua... :/ Toivottavasti näistä neuvoista on apua!

      Poista
  4. Moi! Testasin kakkua gluteenittomana. Onnistui oikein hyvin Fin mix-jauhoseoksella! Meilläkin on kalusteisiin sijoitettu uuni, joten tein kiertoilmalla ja luukkua välillä availlen. Onnistui oikein hyvin! Pelkäsin epäonnistumista, sillä tein marengin epähuomiossa vahingossa väärin - lykkäsin heti alussa kikherneliemen sekaan sokerin ja ksantaanin. Ei tullut sellaista vaahtoa, jossa kipon olisi voinut kääntää ylösalaisin, mutta marenki oli silti hyvin rapsakkaa ja herkullista valmiina. Soijavispin mausta en ihan täysin tykkää, joten käytin sen sijaan Shlagfix-vegekermaa. Oli oikein hyvää! Kiitos reseptistä! :)

    VastaaPoista