Gruusialainen kaalilaatikko

by - marraskuuta 26, 2016

Gruusialainen kaalilaatikko saa reilusti makua tomaatista, yrteistä ja valkosipulista. Maistuu myös niille, jotka eivät ole perinteisen kaalilaatikon ystäviä!



On kerrottava eräs tunnustus: En ole ihan hirveän suuri perinteisen suomalaisen kaalilaatikon ystävä. Arvostan perinneruokia, mutta jotenkin siirapilla makeutettu kaalilaatikko ei vaan oikein iske omaan makuhermooni. Jos samaistut tähän (tai vaikket samaistuisikaan!) kannattaa kokeilla gruusialaista kaalilaatikkoa. 

Olen harrastanut gruusialaista kaalilaatikkoa jo usemman vuoden ajan. Tähän laatikkoon kaali jotenkin naamioituu ihan eri tavalla kuin perinteiseen makeaan looraan, joten kannattaa antaa tälle mahdollisuus, vaikkei kaali olisikaan lempikasviksesi. Gruusialla tarkoitetaan Georgiaa, ja tämä näkyy kaalilaatikon maustamistavassa. Yrtit, tomaatti, valkosipuli ja suolakurkku ovat makupaletissa olennaisessa osassa. Maun pehmentäjänä käytetään smetanaa, ranskankermaa tai muuta vastaavaa hapanmaitotuotetta, mutta vegeversioon lisäsin simppelisti kaurakermaa, joka toimi oikein mainiosti. Aina gruusialaiseen kaalilaatikkoon ei lisätä mitään proteiinia, mutta usein kuitenkin käytetään jauhelihaa. Vegeversioon sopii soijarouhe, härkäpapurouhe tai ihan vaan kypsät pavut. Pinnalle ripottelin vegaanista juustoraastetta. 

Veganisoin tämä k-ruoka.fi:stä löytyvän reseptin, jonka olen laatinut aiemmassa työssäni K-Koekeittiöllä.





Gruusialainen kaalilaatikko
(5-6 annosta)

1 1/2 kg valkokaalia
n. 2 dl vettä
1 (150 g) iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2 1/2 dl soijarouhetta
1/2 kasvisliemikuutio
mustapippuria
2 tl timjamia
1 tl meiramia
1 1/2 tl paprikaa
2 1/2 dl vettä
1 1/2 dl suolakurkkua kuutioita
1 prk (2 dl) kaurakermaa
1 tuubi (140 g) tomaattisosetta
chiliä
n. 1 tl suolaa

Pinnalle:
kasvipohjaista juustoa (esim. Porlammin)


1. Leikkaa kaali karkeaksi silpuksi. Laita kaali kattilaan ja mittaa päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta kannen alla 15 minuuttia välillä sekoitellen. Lisää vettä tarvittaessa. Valuta keittämisen jälkeen mahdollinen ylimäärinen neste pois.
2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuutioi suolakurkku.
3. Kuumenna paistinpannussa öljy. Kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää kuiva soijarouhe ja sen perään murennettu kasvisliemikuutio, pippuri, timjami, meirami ja paprika. Sekoittele. Lisää pannulle vesi parissa erässä. Sekoittele, kunnes neste on imeytynyt soijarouheeseen. 
4. Sekoita kaalin joukkoon soijarouheseos, kaurakerma, tomaattisose ja loput mausteet. Tarkista maku. Jos tykkäät mausteisesta ruuasta, voit lisätä mausteita reilummallakin kädellä. 
5. Levitä seos uunivuokaan. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista kaalilaatikkoa 200-asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Gruusialaisen kaalilaatikon seurana maistuu kunnon ruisleipä.



You May Also Like

0 kommenttia