Porkkana-papulevite

by - lokakuuta 20, 2016

Kylmäpuristettu rypsiöljy maustaa tämän pirteän värisen porkkana-papulevitteen.


Kylmäpuristetun rypsiöljyn maku on tosi omalaatuinen, enkä oikein koskaan ole osannut päättää, tykkäänkö siitä vai en. Yksi perustavanlaatuinen ongelma on toki sekin, etten oikein ole keksinyt sille järkeviä käyttökohteita. Yleensä kylmäpuristetun rypsiöljyn maku puskee ihan liikaa läpi, kun sitä lisää johonkin ruokaan tai leivonnaiseen. Yksi kylmäpuristetun rypsiöljyn suositeltava käyttökohde on salaattikastikkeet, mutta salaateissakin maku tulee mielestäni liian hallitsevana esiin.

Pitkästä aikaa maistelin öljyä ihan sellaisenaan, ja maku olikin varsin miellyttävä: viljaisa, pähkinäinen ja täyteläinen. Vähän vahingossa keksin sille käyttökohteenkin: porkkanaisen levitteen, jossa kylmäpuristettu rypsiöljy on olennainen maun antaja - ei siis vain yksi ainesosa muiden joukossa. Pehmeän makuinen ja makea porkkana natsaa hyvin yhteen viljaisan makuisen öljyn kanssa. Proteiiniksi lisäsin levitteeseen myös papuja. Hollilla sattui olemaan valkoisia papuja, mutta toki niiden tilalla voi käyttää esimerkiksi kiherneitä tai säilykelinssejä. Suolan, pippurin ja sitruunan lisäksi en laittanut levitteeseen muita mausteita, koska halusin nimen omaan öljyn maun pääsevän oikeuksiinsa tässä. Kuitenkin vaikka tuore basilika voisi sopia tähän varmaan kivasti.

Resepti sinänsä on ihan supersimppeli, joten ennemminkin kyseessä on käyttövinkki kylmäpuristetulle rypsiöljylle. Jos siis et vielä ole päässyt sen makuun, tämä on hyvä keino antaa sille mahdollisuus.




Porkkana-papulevite

2- 3 (300 g) porkkanaa
1 prk (380 g/230 g) valkoisia papuja (esim. Pirkka isot valkoiset pavut)
1 rkl sitruunamehua
2-3 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria


1. Kuori porkkanat ja pilko ne reiluksi paloiksi. Keitä porkkanat kypsiksi vesitilkassa, noin 10 minuuttia. Vaihtoehtoisesti voit myös höyryttää porkkanat. Anna jäähtyä.
2. Soseuta porkkanat ja pavut sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon loput aineet. Tarjoa levite leivän kanssa.

You May Also Like

0 kommenttia