Pekaanipiirakka || Vegan Pecan Pie

lokakuuta 30, 2016

Klassisessa pekaanipiirakassa maistuvat karamellisoitunut sokeri ja paahteiset pekaanipähkinät.





Amerikkalainen klassikkoleivonnainen pekaanipiirakka on ollut to do -listallani jo pitkään. Näin harmaan syksyn keskellä innostuin leipomaan tätä piirakkaa, sillä käsittääkseni myös jenkit tykkäävät syödä tätä kiitospäivänä.

Ohjeita selaillessani koin pientä hämmennystä: Tuleeko piirakkaan ihan tosissaan näin paljon sokeria?! Mutta kyllä, täytteeseen pari desiä sokeria ja desi siirappia sekä puoli desiä sokeria vielä pohjataikinaankin - reseptin määrät ovat siis ihan oikein. Eikä tämä mikään rasvaton ilmestyskään ole. Onneksi kuitenkin voi tyytyä pieneen palaan - jos voi. ;) Joka tapauksessa varsin tuhtia tavaraa.

Älä myöskään hämmenny täytteen yllättävän löysästä koostumuksesta. Se kiinteytyy kyllä uunissa ja piirakan jäähtyessä. Yleensä pekaanipiirakan kiinteyttävänä ainesosana käytetään kananmunaa, mutta tähän vegaaniseen versioon lisäsin hiukan maissitärkkelystä. Mausteeksi lorautin vielä rommia.


Pekaanipähkinäpiirakka

Pohja:
100 g margariinia (tummansininen Keiju)
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/2 dl fariinisokeria
n. 1 rkl kylmää vettä

Täyte:
250 g pekaanipähkinöitä
50 g margariinia
2 dl fariinisokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1/6 tl vaniljajauhetta
1 rkl maissitärkkelystä
1/2 dl vettä
1 1/2 rkl rommia


1. Nypi margariini, jauhot, suola ja sokeri sekaisin. Lisää vettä sen verran, että saat taikinaan sopivan koostumuksen. Painele voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunoille. (Halutessasi aseta leivinpaperi tiiviisti pohjan päälle ja täytä se kuivilla herneillä tai pavuilla. Näin reunat eivät valu paistettaessa.) Esipaista pohjaa 175-asteissa uunissa 15 minuuttia.
2. Valmista täyte. Jätä noin 100 g ehjiä pähkinöitä sivuun piirakan pintaa varten. Rouhi loput pähkinät veitsellä. Sekoita margariini, sokeri, siirappi, vanilja ja maissitärkkelys tasaiseksi. Lisää pähkinät ja lopuksi vielä vesi ja rommi.
3. Kaada täyteseos esipaistetun pohjan päälle. Asettele pinnalle kokonaiset pähkinät. Paista piirakkaa uunissa vielä noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi (tai jääkaappilämpöiseksi) ennen tarjoamista. Tarjoa pekaanipiirakan kanssa kasvipohjaista "kermavaahtoa" tai vaniljajäätelöä.






*****************
English summary:

Classic American pecan pie has been on my to do list for years. Grey autumn is a good time to bake pecan pie as it's also quite popular treat on Thanksgiving.

Usually pecan pies contain eggs as a solidifying agent. I added some corn starch and it worked very fine. The pie is very very sweet and rich but on the other hand, then you don't need cut a huge piece - or do you? ;)


Vegan Pecan Pie

Crust:
100 g soft margarine
300 ml wheat flour
pinch of salt
50 ml brown sugar
about 1 tbsp water

Filling:
250 g pecans
50 g margarine
200 ml brown sugar
100 ml light syrup
1/6 tsp vanilla powder
1 tbsp corn starch
50 ml water
1 1/2 tbsp rum


1. Using your fingers, work the margarine into the flour, salt and sugar. Add some water to get right consistency. Grease a pie dish and press the dough into it. (If wanted, put a piece of baking paper over the pie shell and fill with dried beans or peas to prevent the dough to slump down.)
2. Make the filling. Set aside about 100 grams of whole beautiful pecan halves for the top of the pie. Grind the rest of the pecans coarsely with a knife. Mix margarine, sugar, syrup, vanilla and corn starch. Add pecans and then water and rum.
3. Pour the mixture over the crust. Set the pecan halves on the top of the filling. Bake in 175 C for about 30 minutes. Let the pie cool. Serve vegan pecan pie with whipped plant-based "cream" or vanilla ice cream.

Saatat pitää näistä

4 kommenttia

  1. Pekaanipiirakka on kyllä niin ihanaa!
    Oon ajatellut itsekin tehdä sitä tässä jossain vaiheess :) Mun mielestä se on ehkä kaikkein parasta lämmitettynä ja tarjoiltuna vaniljajäden kanssa. Mutta sellaisenaankin kyllä toki ihanan herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika herkkua ja tuhtia tavaraa! Täytyypä kokeilla lämmitettynäkin ensi kerralla. :)

      Poista
  2. Aargh! Pitkään olen jo haaveillut vegaanisesta pekaanipiirakasta. Vaikuttaisipa mahtavalta! Tuo yllä oleva ruoka tahinikastikkeineen vaikuttaisi myös syötävän ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihania molemmat, kiva kun jätit kommenttia! Vaikka uunibataattia pääruuaksi ja pekaanipiirakkaa jälkkäriksi. ;)

      Poista