Sitruuna-mustikkaboston

by - syyskuuta 01, 2015

Tänä vuonna mustikkasato oli aika mahtava. Mustikoita on tullut säilöttyä pakastimeen talven varalle, syötyä tuoreena ja tokihan niistä on tullut myös leivottua. Nyt viimeisinpänä leivoin mustikkaisen bostonpullan, johon raastoin mausteeksi sitruunankuorta. Se toimikin pullassa tosi hyvin!

Tein leivonnaisesta vegeversion ilman munia ja maitotuotteita. Pulla onkin leivonnainen, joka on äärettömän helppo muokata täysin vegaaniseksi. Nesteenä voi maidon sijaan käyttää kasvimaitoa tai vettä ja voin tilalla margariinia tai öljyä. Kananmunaa taikina ei tarvitse lainkaan, ja voitelu onnistuu hyvin esimerkiksi soijajogurtilla. Soijajogurtti on pärjännyt hyvin Kamomillan konditorian pullanvoitelutestissä, josta soijajogurtti-idean opinkin.





Pullataikina:
2 1/2 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
75 g margariinia
n. 7 dl vehnäjauhoja

Täyte:
100 g margariinia
2 dl tomusokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl mustikoita (tuore tai pakaste)

Voiteluun ja pinnalle:
soijajogurttia
raesokeria

Kuorrutus:
n. 2 rkl mustikoita tai mustikoiden mehua
n. 1 dl tomusokeria

1. Liuota hiiva lämpimään nesteeseen. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja osa vehnäjauhoista. Alusta loput jauhoista vähitellen ja loppuvaiheessa pehmeä rasva. Alusta taikinaan loput vehnäjauhot ja vaivaa hyvin. Kohota liinalla peitettynä noin 20 minuuttia.
2. Valmista täyte sekoittamalla pehmeän margariinin joukkoon tomusokeri, sitruunankuori, vaniljasokeri ja jauhot.
3. Kauli kohonnut taikina noin 60 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Levitä päälle täyte ja ripottele pinnalle mustikat. Kääri levy tiukaksi rullaksi ja leikkaa 9 palaan.
4. Aseta halkaisijaltaan 26 cm:n irtopohjavuokaan leivinpaperi ja voitele reunat margariinilla. Nosta pullapalat vuokaan väljästi leikkauspinta alaspäin. Anna kohota liinan alla noin 20 minuuttia. Voitele soijajogurtilla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia.
5. Lämmitä kuorrutusta varten mustikoita mikrossa niin, että niistä alkaa irrota mehua. Lisää mehu tomusokerin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Valuta kuorrutus jäähtyneen sitruuna-mustikkabostonin pinnalle. Ripottele pintaan vielä tomusokeria ennen tarjoilua.

You May Also Like

0 kommenttia